Me Postilla huolehdimme sinun, yritysten ja yhteiskunnan sujuvammasta arjesta laajan osaajajoukon voimin, aina postinjakajista ja varastotyöntekijöistä digitaalisen liiketoiminnan kehittäjiin ja tekoälyasiantuntijoihin. Isona talona tarjoamamme mahdollisuuksien kirjo on valtava – myös kansainvälisesti. Yhteensä meillä on 15 000 asiantuntijaa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Postia!
Etsimme reippaita kontinpurkajia Mäntsälään
Haemme nyt työtä pelkäämättömiä tekijöitä kontin purkuun Mäntsälässä sijaitsevaan yksikköön.
Kontinpurkajat pääsääntöisesti tyhjentävät eri asiakkaiden tuotteita merikonteista käsivoimin, joten hyvä fyysinen kunto ja ripeä työote on tehtävässä eduksi.
Pääasiassa työtä tehdään arkipäivisin aamu- ja iltavuorossa klo 06.00-22.00 välisenä aikana. Työt alkavat sovitusti pikaisesti ja työvuoroja on tarjolla tammikuun 2026 loppuun saakka.
Työtä on tarjolla vähintään 22,5 h/viikko, mutta mahdollisuus täysiin vikkotunteihin voi olla.
Palkkaus määräytyy kaupan (varasto) työehtosopimuksen mukaan ja perustuu työntekijän logistiikka-alan kokemukseen, alkaen 12,45 €/h.
Työpäivät tarjoavat fyysistä rasitusta ja tiiviin tiimihengen, joten päivät kuluvat nopeasti. Aiempi kokemus varastoalalta tai muusta rutiininomaisesta työskentelystä on eduksesi. Työ ei kuitenkaan vaadi aikaisempaa kokemusta, sillä sinut perehdytetään työhön. Tehtävissä pärjää hyvin reippaalla asenteella ja hyvällä fyysisellä kunnolla.
Mitä odotamme sinulta:
Miksi meille kannattaa tulla töihin?
Meillä pääset osaksi yritystä, jonka toiminta vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään. Olemme kasvaneet kansainväliseksi logistiikan moniosaajaksi, joka työllistää noin 15 000 ihmistä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kehitämme jatkuvasti uutta teknologiaa, ja olemme edelläkävijöitä kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa: olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen toimia fossiilittomasti vuoteen 2030 mennessä ja olla päästöissä nettonollassa vuoteen 2040 mennessä.
Edistämme monimuotoista ja yhdenvertaista työelämää. Kaikki esihenkilömme käyvät läpi Välittävä johtaja -koulutuksen, ja yhdessä rakennamme välittävää työkulttuuria. Sitoutumisemme mielen hyvinvointia tukevaan työhön on huomioitu Hyvän Mielen työpaikka- merkillä vuonna 2025. Meillä saat erinomaisen mahdollisuuden kehittää uraasi ja osaamistasi monipuolisten tehtävien, kehitysprojektien ja koulutusohjelmien kautta. Myös työturvallisuus on meille tärkeä osa jokapäiväistä toimintaamme ja sen jatkuva kehittäminen on myös osoitus siitä, että välitämme.
Henkilöstöetuina tarjoamme kattavan työterveyshuollon Mehiläisellä, ePassin kulttuuri-, urheilu- ja työmatkaedut, sekä lounasetuja. Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua Posti-konsernin työhyvinvointisäätiön tarjoamiin tapahtumiin, kuten hyvinvointikursseille, huvipuistopäiviin, konsertteihin ja urheilutapahtumiin.
Tulisitko sinä meidän työkaveriksi? Jätäthän hakemuksesi nettisivujemme kautta mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 6.7.2025 mennessä. Haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana.
Arvostamme työyhteisössä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamista. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Toivottavasti kuulemme sinusta pian!
Kaikkea toimintaamme ohjaavat yhteiset arvomme: luotettava, arvostava ja edistyksellinen.