Find Your Next Job
Koulunkäynninohjaaja
Posted on Aug. 26, 2025
- Oulu, Finland
- 0 - 0 USD (yearly)
- Temporary

Apply to 500+ LinkedIn Jobs Automatically
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Lisäksi järjestämme perusopetukseen valmistavaa opetusta. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäkis olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle
Koulunkäynninohjaajaa
määräaikaiseen työsuhteeseen 01.10.2025 - 31.05.2026 Koskelan yksikköön, luokkatasoille 1-6
Työtehtävät
Koulunkäynninohjaajana tehtäväsi on tukea oppilaita siten, että he kykenevät ottamaan vastuuta oppimisestaan ja koulunkäynnistään. Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus-, ohjaus- ja huolenpitotyötä sekä yleistä opiskelun ja hyvinvoinnin edistämistä. Tehtäviisi kuuluu oppilaiden ohjausta oppitunneilla, mutta myös ryhmä- ja henkilökohtaisen ohjaajan tehtäviä, valvontatehtäviä, oppilaiden mahdollisesta lääkehoidosta huolehtimista, oppimateriaalin valmistelua sekä muita rehtorin määräämiä tehtäviä.
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Tehtävän vaatimukset
Edellytämme sinulta koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa tai muuta tehtävän hoitamiseen soveltuvaa tutkintoa. Ansioksi luetaan hyvät tieto- ja viestintätekniset taidot. Odotamme sinun olevan aloitteellinen, yhteistyökykyinen, ammatillisesti sitoutunut ja opinhaluinen. Edellytämme myös hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito luetaan eduksi.
Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävän palkkaus
Tehtävä ovat määräaikainen alkaen 01.10.2025 tai sopimuksen mukaan, ja päättyen 31.05.2026. Siihen sovelletaan koeaikaa, jonka pituus on korkeintaan puolet määräaikaisen työsuhteen pituudesta. Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen muun henkilökunnan palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason 4 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
Hakeminen
Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 11.09.2025. Hakemukseen tulee liittää ansioluttelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Perusopetuksen apulaisrehtori, Sini Liimatta, sini.liimatta@oulu.fi, 029 448 3807
Työsopimuksen voimassaolo: määräaikainen työsopimus | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 1 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2025/514 | Yhteys: Sini Liimatta 0294483807, | Julkaistu: 2025-08-26 | Haku päättyy: 2025-09-11Apply to 500+ LinkedIn Jobs Automatically
Share with Friends!
Similar Jobs
Järvenpään kaupunki
Koulunkäynninohjaaja, Määräaikainen, Kartanon Koulu
Tule tekemään kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Rakennamme sujuvaa…
Temporary | Järvenpää, Finland
Apply 3 weeks, 1 day ago
Helsingin kaupunki
Koulunkäynninohjaaja
Tunnisteet Määräaikainen työsuhde Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusope…
Temporary | Helsinki, Finland
Apply 1 month, 3 weeks ago