Meitä mehiläisiä on jo lähes 40 000 eikä kahta samanlaista.
Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Oletko haaveillut monipuolisista työtehtävistä, joissa pääset oppimaan uusia taitoja sekä hyvästä palkkauksesta? Mehiläisen hoitajavuokrauksessa tarjoamme sinulle nämä! Lisäksi pääset itse vaikuttamaan missä ja milloin työskentelet. Tarjoamme työntekijöille työsuhdemuodon, joka vastaa sinun tarpeitasi.
Haemme nyt lähihoitajia Etelä-Pohjanmaan kotihoitoihin. Sijaisuudet ovat kestoltaan kolmesta viikosta eteenpäin.
Valitettavasti emme voi huomioida haussa opiskelijoita tilaajamme vaatimusten vuoksi. Työvuoroja tarjotaan aina kolmeksi viikoksi kerrallaan.
Tarvetta on etenkin seuraaviin kaupunkeihin kotihoitoihin: Ilmajoki, Kurikka, Jurva, Jalasjärvi
Edellytämme lähihoitajan tutkintoa, voimassa olevia LOVe lääkelupia, Valviran julkiterhikki/suosikki-rekisteriin kuulumista sekä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä tarvittaessa tartuntalain 55 §:n mukainen terveydentilan selvitys tuberkuloosista.
Kotihoidon vuorossa oman auton käyttömahdollisuus on suuri etu.
Asiakkaamme vaatimat lääkehoidon osaamisen vaatimukset:
- LOP-teoria ja LOP-laskut
- PKV-lupa
- KIPU-I-osa
- GER I ja GERII
Toivomme, että koet monipuoliset työtehtävät omaksesi ja olet oma-aloitteinen sekä vastuuntuntoinen alan ammattilainen. Mehiläinen haluaa pitää huolta henkilöstönsä hyvinvoinnista, sillä meillä Mehiläisillä on elämä tehtävänä. Yksi osa henkilöstön huomioimista on erilaiset henkilöstöedut ja Mehiläinen tarjoaakin monipuolisia etuja muun muassa terveyteen, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen sekä alennuksia yhteistyökumppaneidensa palveluista vakituisille (myös määräaikaiset työsopimukset) työntekijöille.
Esimerkkejä Mehiläisen henkilöstöeduista:
Mehiläisen omat hammaslääkäri- ja lääkärikeskusten palvelut
Mehiläisen mobiiliedut
Alennukset yhteistyökumppaneilta esim. LähiTapiola ja Synsam
Alennukset vapaa-ajan aktiviteeteista esim. useista liikuntapaikoista
Alennuksia hotelliketjuilta ja laivayhtiöistä
Henkilöstöedut ovat käytettävissä helposti näyttämällä asioinnin yhteydessä etua OmaMehiläinen-sovelluksesta.
Tarjoamme työntekijöillemme kannustavan palkkauksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokan G22 mukaisesti.
Palkkaus: 14,94-16,92€/h, Muu Suomi
Runkosopimuksella työskentelevälle työntekijälle maksamme tämän lisäksi 9 % lomakorvauksen.
Innostuitko? Hae tehtävää ja tule keskustelemaan työmahdollisuuksistasi alueellisen yhteyshenkilömme kanssa. Tiimimme odottaa jo yhteydenottoasi!
Lisätietoja antaa:
lahihoitajavuokra@mehilainen.fi
www.mehilainen.fi/julkiset-palvelut/hoitajavuokraus
Kun joukko lääkäreitä vuonna 1909 perusti Mehiläisen,
heidän tavoitteenaan oli luoda parempaa terveyttä ja hyvinvointia Suomeen.
Me mehiläiset jatkamme samaa työtä tänäänkin. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Meillä on elämä tehtävänä.