Find Your Next Job
Päätoiminen Tuntiopettaja: Ortodoksinen Uskonto (Oman Uskonnon Opetus), Munkkivuoren Ala-Asteen Koulu
Posted on April 29, 2026
- Helsinki, Finland
- 0 - 0 USD (yearly)
- Temporary
Tailor Your Resume for this Job
- Määräaikainen virkasuhde
Haemme ortodoksiuskonnon päätoimista tuntiopettajaa oppilaan oman uskonnon opetukseen. Opetusta on eri kouluilla ja opetuspaikka voi vaihtua työpäivän aikana. Opetustunteja on alustavasti noin 16-17 tuntia viikossa. Tuntimäärä vahvistuu vuosisuunnittelun edetessä. Opetusryhmissä voi olla oppilaita eri luokka-asteilta.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-….
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä!
Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
rehtori Mirja Pere
09 310 82240
mirja.pere@hel.fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!
Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja @HelsinkiOppii
Tailor Your Resume for this Job
Share with Friends!