Find Your Next Job

Suunnittelija (Opetuksen Digitaaliset Ratkaisut)

Posted on Oct. 27, 2026

  • Oulu, Finland
  • 0 - 0 USD (yearly)
  • Temporary

Suunnittelija (Opetuksen Digitaaliset Ratkaisut) job opportunity

Tailor Your Resume for this Job


Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 19 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle. Kaikkea tutkimus-, opetus- ja työyhteisötoimintaamme ohjaavat yliopistomme arvot sekä eettiset periaatteet.

Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus on Oulun yliopiston opettajien, opettajatiimien ja tutkinto-ohjelmien luotettava asiantuntijakumppani. Tuemme ja kehitämme opetusta pedagogiikan, digipedagogiikan, opetuksen järjestelmien ja opetusmedian keinoin.

Nyt haemme joukkoomme

Suunnittelijaa (opetuksen digitaaliset ratkaisut)

määräaikaiseen työsuhteeseen 1.2.2027–30.9.2028. Tehtävä sijoittuu OPE-keskukseen, mutta työ tehdään Oulun yliopiston neljässä tiedekunnassa: luonnontieteellisessä, teknillisessä sekä biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Työssäsi pääset kehittämään opetuksen digitaalisia ratkaisuja, parantamaan oppimiskokemuksia ja tukemaan opettajia erityisesti Oulun yliopiston Moodle-oppimisympäristössä. Samalla kasvatat omaa asiantuntijuuttasi yhdessä innostuneen ja osaavan työyhteisön kanssa.

Jos sinulla syttyy kipinä korkeakouluopetuksen kehittämisestä ja haluat olla mukana rakentamassa opetusalan digitaalista tulevaisuutta, tämä paikka odottaa juuri sinua. Tartu tilaisuuteen ja tule tekemään vaikuttavaa työtä digitalisaation ytimessä!

Työtehtävät

Suunnittelijan työsi keskiössä on Moodle-työtilojen laadun kehittäminen yhdessä opettajien kanssa. Käytännön työssäsi uudistat ja yhdenmukaistat tutkintojen Moodle-kurssityötiloja. Työssäsi myös kartoitat, miten opetuksen digitaalisia työkaluja ja pedagogisia ratkaisuja tällä hetkellä käytetään tiedekunnissa, arvioit olemassa olevia Moodle-työtiloja ja tunnistat kehittämis- ja tukitarpeita. Selvität, miten avustamasi opettajat suhtautuvat kehittämiseen ja mitä siitä hyötyvät, sekä teet kartoituksen opiskelijakokemuksesta verkkoympäristöissä.

Lisäksi käytännössä:

  • Etsit ja toteutat ratkaisuja opettajien ja opiskelijoiden työkuorman keventämiseen Moodlen toimintoja hyödyntämällä.
  • Testaat ja otat käyttöön uusia Moodlen toimintoja ja muita digitaalisia työkaluja.
  • Muokkaat ja kehität yhteistyössä opettajien kanssa tutkintojen olemassa olevia Moodle-työtiloja.
  • Ohjaat opettajia digitaalisten työkalujen ja digipedagogiikan hyödyntämisessä.
  • Edistät digitaalista saavutettavuutta kurssimateriaaleissa ja oppimisympäristöissä.
  • Tuotat ohjeita, materiaaleja ja tukisisältöjä.
  • Teet tiivistä yhteistyötä neljän tiedekunnan digipedamentoreiden, opettajien ja tutkinto-ohjelmien kanssa sekä OPE-keskuksen asiantuntijoiden kanssa.
  • Keräät työstäsi ja uudenlaisesta kehittämismallista palautetta.

Työ vaatii digitaalista osaamista ja pedagogista kiinnostusta, yhteisöllistä työotetta ja toimintavalmiutta sekä kykyä ja intoa uudistaa toimintatapoja. Tehtävässä kannustat muita osallistumaan ja autat yliopistoyhteisöä kasvamaan asiantuntijuudessaan, sekä vahvistat työlläsi koko yliopistoyhteisön valmiuksia ja kyvykkyyttä digitalisaation aikakaudella.

Mitä tarjoamme?

  • Mahdollisuuden olla mukana luomassa ja testaamassa uudenlaista opetuksen kehittämisen tapaa yhdessä tutkinto-ohjelmien kanssa.
  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta digipedamentoriryhmältä ja OPE-keskuksen tuotantopalvelulta sekä vahvat yhteistyöverkostot. Pääset myös itse kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Työ vaatii kuitenkin myös läsnäoloa kampuksella. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Edellytämme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa
  • Vahvaa viestintä-, vuorovaikutus- ja verkostoitumisosaamista suomeksi ja englanniksi
  • Teknistä taitavuutta sekä tinkimätöntä kiinnostusta uusien digitaalisten ratkaisujen katselmointiin, testaamiseen ja käyttöönottoon
  • Digitaalisen saavutettavuuden perusteiden tuntemusta
  • Opetuksen digitaalisten työkalujen käyttökokemusta ja kokemusta oppimisalustan (kuten Moodlen) käytöstä joko opiskelijan tai opettajan näkökulmasta
  • Kykyä työskennellä itsenäisesti ja koordinoida työtä useiden yksiköiden välillä

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Visuaalisen suunnittelun osaamisen
  • Pedagogisen koulutuksen ja näytöt opetustaidosta erityisesti digitaalisissa ympäristöissä
  • AV-median opetuskäytön osaamisen

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 1.2.2027 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 30.9.2028.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3200–3500 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 18.11.2026. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV. Voit liittää mukaan myös esimerkkejä osaamisestasi, kuten linkkejä verkkoaineistoihin tai kuvakaappauksia tekemistäsi verkkokursseista.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Kärkihakijoita myös pyydetään esittämään tutkintotodistuksensa ja heidän suosittelijansa kontaktoidaan. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Haluatko kysyä tehtävästä lisää? Ota yhteyttä palvelupäällikkö Paula Vaskuriin puh. 050 41 11 600 torstaina 5.11. klo 8.00-11.00 tai tiistaina 10.11. klo 8.00-10.00. Jos ajat eivät käy sinulle, voit myös jättää soittopyynnön tekstiviestitse.

Työsopimuksen voimassaolo: määräaikainen työsopimus | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 1 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2026/638 | Julkaistu: 2026-10-26 | Haku päättyy: 2026-11-18

Tailor Your Resume for this Job


Share with Friends!