Find Your Next Job
Taktinen & Mobiiliverkkoasiantuntija, 6g Testikeskus
Posted on April 9, 2026
- Oulu, Finland
- 0 - 0 USD (yearly)
- Temporary
Tailor Your Resume for this Job
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaan
Taktinen & mobiiliverkkoasiantuntija
liittymään Oulun yliopiston 6G Testikeskukseen (6G Test Center), joka toimii osana kansainvälistä NATO DIANA -verkostoa ja 6G Flagship -ekosysteemiä.
6G Testikeskus tarjoaa puolustus- ja turvallisuussektorille huipputason tutkimus-, testaus- ja validointipalveluita. Keskuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää ja testata kaksoiskäyttöteknologioita (dual-use technologies) yhdistäen 5G/6G-, tekoäly- ja ohjelmistopohjaisia ratkaisuja sekä mahdollistaa testauksen realistisissa, myös arktisissa ja haastavissa käyttöympäristöissä.
Tehtävässä osallistut NATO DIANA -innovaatioiden testaukseen ja validointiin, 6G Testikeskuksen (6GTC) tutkimus- ja kehitystoimintaan, NATO Innovation Range -ympäristöjen valmisteluun sekä asiakasdemojen toteutukseen ja samalla edistät kansainvälisen puolustus- ja turvallisuusekosysteemin kehittämistä. Työskentelet osana kansainvälistä asiantuntijaverkostoa, jossa tutkimus, teknologia ja operatiivinen kehittäminen yhdistyvät.
Työtehtävät
- Suunnittelet, konfiguroit ja ylläpidät taktisia ja mobiiliverkkoja
- Toteutat radioverkkojen optimointia, kapasiteettisuunnittelua ja suorituskyvyn analysointia
- Testaat ja validoit ratkaisuja kriittisen viestinnän tarpeisiin
- Osallistut 6G Testikeskuksen verkkojen kehittämiseen ja operointiin
- Toteutat tietoturvaa ja resilienttejä verkkoarkkitehtuureja
- Osallistut NATO DIANA -innovaatioiden testaukseen
- Valmistelet ja toteutat asiakas- ja demonstraatioympäristöjä (NATO Innovation Range)
- Teet yhteistyötä puolustus- ja turvallisuussektorin toimijoiden kanssa
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
- Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
Mitä etsimme?
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä edellytämme sinulta:
- Soveltuva korkeakoulututkinto (Insinööri/DI)
- Kokemusta taktisten verkkojen tai kriittisen viestinnän ratkaisuista
- Ymmärrys radiotekniikasta, spektrinhallinnasta ja optimoinnista
- Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja ongelmanratkaisuun
- Hyvä englannin kielen taito
- Vähintään suomen peruskielitaitoa
Lisäksi katsomme eduksi:
- Kokemus sotilas- tai viranomaisverkoista
- Kokemus 5G/6G radioverkoista
- Kokemus testaus- ja kenttäympäristöistä
- Tietoturvaosaaminen kriittisissä verkoissa
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on määräaikainen, alkaen mahdollisimman pian ja päättyen 31.12.2027.
Nimikkeesi tulee olemaan asiantuntija. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8-9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3500-4200 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 30.4.2026.
Liitä mukaan
- Hakemuskirje
- CV
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Lisätietoja
Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä:
Tutkimusjohtaja Hannu Nikurautioon (hannu.nikurautio[ at ] oulu.fi, +358 407290653)
Työsopimuksen voimassaolo: määräaikainen työsopimus | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 1 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2026/252 | Julkaistu: 2026-04-09 | Haku päättyy: 2026-04-30Tailor Your Resume for this Job
Share with Friends!