Find Your Next Job
Vastaava Ohjaaja, Kontulan Seniorikeskus
Posted on June 30, 2025
- Helsinki, Finland
- 0 - 0 USD (yearly)
- Temporary

Apply to 500+ LinkedIn Jobs Automatically
- Määräaikainen työsuhde
- Sijaisuus
Haemme vastaavaa ohjaajaa Kontulan seniorikeskuksen palvelukeskuksen ja päivätoimintayksiköiden Pihlan ja Päivikin esihenkilöksi.
Tarjoamme ikääntyneiden kotona asumista tukevien palvelujen kehittämisestä innostuneelle esihenkilölle mielenkiintoisen tehtävän toimivassa työyhteisössä.
Palvelukeskuksissa tarjotaan monipuolista hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Palvelukeskukset ovat myös helsinkiläisten seniorien alueellisia kohtaamispaikkoja ja olohuoneita. Erilaista toimintaa voivat oman henkilöstön lisäksi tuottaa useat eri tahot ja kumppanit: vapaaehtoiset, järjestöt ja yhdistykset sekä kaupungin muut toimialat, joista esimerkkinä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelut sekä kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan työväenopiston kurssitoiminta.
Päivätoiminta on ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa, jolla edistetään kotona asuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä, henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita.
Toivomme sinulta kokemusta vastaavan tyyppisistä tehtävistä, palvelukeskustoiminnan ja päivätoiminnan tuntemusta sekä valmentavaa johtamisotetta.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Jäikö jokin mietityttämään? Lisätietojen antajan tiedot löytyvät alta. Huomioithan, että anonyymin rekrytoinnin vuoksi lisätietojen antaja ei osallistu haastateltavien valintaan.
Kelpoisuusehto:
Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.
Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Edellytämme perehtyneisyyttä ikääntyneiden palveluihin.
Luemme eduksi esihenkilökokemuksen ja johtamiskoulutuksen, sekä kokemuksen päivätoiminnasta ja palvelukeskustoiminnasta.
Sopimusala
SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus
Lisätiedot
Vastaava ohjaaja Minna Viljamaa
Soitathan 30.6. alkaen
p. 09 310 41820
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Tuotamme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille vahvalla osaamisella ja yhteistyöllä. Olemme yksi Suomen suurimmista sote- ja pelastuspalveluiden tuottajista, ja meillä työskentelee yli 15 000 aitojen tekojen ja kohtaamisten ammattilaista. Rakennamme yhdessä parempaa kaupunkia, jossa jokainen voi elää hyvää elämää.
Me sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset haluamme olla helsinkiläisten apuna ja tukena eri elämänvaiheissa: olemme kanssakulkijoina niin neuvolaikäisille, lapsille, nuorille, aikuisille, perheille kuin ikääntyneillekin. Teemme merkityksellistä työtä tarjoamalla yhdenvertaiset ja laadukkaat hyvinvointia ja terveyttä tukevat palvelut.
Tähtäämme ensiluokkaiseen henkilöstökokemukseen, ja tavoitteenamme on henkilöstön työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden varmistaminen. Työntekijöidemme mukaan vahvuuksiamme ovat monipuoliset työtehtävät, hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä oman työn kehittämiseen. Esihenkilötyötä tukemalla edistämme jokaisen työntekijämme menestymistä työssään.
Seuraa meitä somessa @sotehelsinki ja @stadinbrankkari.
Apply to 500+ LinkedIn Jobs Automatically
Share with Friends!