Find Your Next Job

Suunnittelija

Posted on Oct. 20, 2025

  • Oulu, Finland
  • 0 - 0 USD (yearly)
  • Temporary

Suunnittelija job opportunity

Tailor Your Resume for this Job


Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Koulutuspalveluihin

Suunnittelijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen 31.7.2027 asti.

Koulutuspalvelut tuottaa koulutuksen palvelut Oulun yliopistolle. Koulutuspalveluissa työskentelevä suunnittelija toimii Jatkuvan oppimisen palvelut -tiimissä.

Etsimme asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään, jonka tavoitteena on kehittää ja vahvistaa jatkuvan oppimisen ohjauksen malleja ja palveluita. Työssäsi pääset suunnittelemaan ja pilotoimaan ratkaisuja, jotka tukevat opiskelijoiden osaamisen kehittymistä läpi elämän.

Työtehtävät

  • Suunnittelet ja koordinoit jatkuvan oppimisen kokonaisuudessa, erityisesti avoimen yliopiston toimintaan liittyvissä tehtävissä
  • Vastaat jatkuvan oppimisen ohjaustarpeiden tunnistamisesta ja uusien ohjauskäytäntöjen kehittämisestä pedagogisin ratkaisuin
  • Pilotoit ohjauspalveluja, muun muassa:
    • opintojen suunnitteluvaiheen tuki
    • osaamisen kehittämisen ja uran taitekohtien ohjaus
  • Osallistut jatkuvan oppimisen ohjaustoiminnan kehittämiseen yhteistyössä tiimin kanssa
  • Teet tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmissä jatkuvan oppimisen ohjauksen kehittämiseksi
  • Tuet tutkintotavoitteista opiskelua avoimessa yliopistossa esimerkiksi väyläopintoja kehittämällä

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta 20 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.

Mitä etsimme?

Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • Hyviä suunnittelu-, koordinointi- ja yhteistyötaitoja
  • Kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja halua kehittää asioita
  • Oma-aloitteista ja tavoitteellista työotetta sekä ongelmanratkaisutaitoja
  • Hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
  • Palveluhenkistä ja positiivista asennetta sekä innokkuutta oppia uusia asioita
  • Hyvää suomen sekä englannin kielen taitoa

Lisäksi katsomme eduksi:

  • Aikaisemman työkokemuksen vastaavista tehtävistä
  • Jatkuvan oppimisen toimintaympäristön tuntemuksen
  • Pedagogiset opinnot
  • Opinto-ohjaajan koulutuksen
  • Koulutukseen liittyvän asiantuntemuksen

Tehtävän palkkaus

Tehtävä on määräaikainen 7.1.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 31.7.2027.

Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3600–3800 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Kuinka hakea?

Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 11.11.2025. Liitä mukaan hakemuskirje ja CV.

Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

Lisätietoja

Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: kehittämispäällikkö Marjo Similä, marjo.simila@oulu.fi, +358504624743.

Työsopimuksen voimassaolo: määräaikainen työsopimus | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 1 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2025/639 | Yhteys: Marjo Susanna Similä +358504624743, | Julkaistu: 2025-10-27 | Haku päättyy: 2025-11-11

Tailor Your Resume for this Job


Share with Friends!

Similar Jobs


SSAB logo SSAB

Kuljetustensuunnittelija

Työtehtävän kuvaus Haemme Hämeenlinnan putkitehtaalle kuljetustensuunnittelijaa…

Full Time | Hämeenlinna, Finland

Apply 2 days, 14 hours ago

Taideyliopisto logo Taideyliopisto

Suunnittelija, Luovakas-Hanke

Haluatko työskennellä taiteen, koulutuksen ja tutkimuksen ytimessä? Taideyliopistoss…

Temporary | Helsinki, Finland

Apply 4 days, 14 hours ago

HUS logo HUS

Sairaanhoitaja Vatsakeskus Meilahti

Hei Sairaanhoitaja ! Tule osaksi osaavaa ja yhteisöllistä tiimiämme Meilahden tornis…

Full Time | Helsinki, Finland

Apply 1 week, 3 days ago

HUS logo HUS

Lähihoitaja Sijaisuus Vatsakeskus Meilahti

Hei lähihoitaja! Kiinnostaako sinua työskennellä vatsaelinkirurgisten potilaiden par…

Full Time | Helsinki, Finland

Apply 1 week, 3 days ago

Ramboll logo Ramboll

Laitos- Ja Putkistosuunnittelija

Työpaikan kuvaus Ramboll on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kestäv&a…

Full Time | Espoo, Finland

Apply 2 weeks, 3 days ago

Ramboll logo Ramboll

Kokenut Rakennesuunnittelija Teollisuushankkeisiin

Työpaikan kuvaus Ramboll on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kestäv&a…

Full Time | Espoo, Finland

Apply 4 weeks ago

HUS logo HUS

Apulaisosastonhoitaja Kliininen Lääketutkimusyksikkö

Haemme Syöpäkeskuksen kliiniseen lääketutkimusyksikköön avoimeen toim…

Full Time | Helsinki, Finland

Apply 1 month ago

UPM logo UPM

Työnsuunnittelija, Mekaaninen Kunnossapito

Would you like to join a global, growing company that innovates for a more sustainable tomorrow? UP…

Full Time | Valkeakoski, Finland

Apply 1 month ago